Tunnustuskirjojen kokonaisuus ja asema
Luterilaisen kirkon tunnustus muotoutui Saksassa 1530-1580 välisenä aikana. Pohjoismaissa Tanskan ja Norjan kirkot omaksuivat tunnustuspohjaansa vain Augsburgin tunnustuksen ja Lutherin katekismukset. Sen sijaan Ruotsi-Suomessa tunnustuspohjaksi muotoutui koko Yksimielisyyden kirja (lat. Liber concordiae, saks. Konkordienbuch) eli vuonna 1580 hyväksytty evankelis-luterilaisten tunnustuskirjojen kokonaisuus. Tämä selittää osaltaan, miksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusperustaan kuuluu koko luterilaisten tunnustuskirjojen kokonaisuus. Tunnustuskirjoissa ilmastaan luterilaiset perusvakaumukset siitä, mistä Raamattuun perustuvassa kristillisessä uskossa on kysymys.
Tunnustuskirjojen kokonaisuus käsittää
- kolme vanhan kirkon uskontunnustusta,
- Augsburgin tunnustuksen,
- Augsburgin tunnustuksen puolustuksen,
- Lutherin Vähä ja Iso Katekismukset,
- Schmalkaldenin opinkohdat
- Paavin valta ja johtoasema -kirjoituksen, joka kuuluu Augsburgin tunnustukseen sekä
- Yksimielisyyden ohje.
Yksimielisyyden kirjan loppuun liitettiin Todisteiden luettelo (Catalogus testimonium). Se on kokoelma kreikkalaisten ja latinalaisten kirkkoisien lausumia, joilla luterilaiset halusivat osoittaa, että heidän oppinsa Kristuksesta pitää yhtä vanha kirkon opettajien kanssa. Luettelo on tarkoitettu esimerkkikokoelmaksi, eikä sitä lasketa viralliseksi tunnustuskirjaksi.
Tunnustuskirjojen alkuperäinen ja virallinen sanamuoto on latinan ja saksan kielellä. Se on julkaistu teoksessa Die Bekenntnisschriften der evangelisluterischen Kirche (12. Auflage, Göttingen). Näillä verkkosivuilla käytetään vuonna 1990 julkaistua suomenkielistä käännöstä.
Tunnustuskirjojen asema
Kirkon tunnustusteksteillä on monta tehtävää. Niiden avulla kristillinen kirkko määrittelee identiteettinsä ja perusvakaumuksena. Ne ohjaavat kirkon julistusta, jumalanpalveluselämää, lähetystä, hallintoa ja muuta toimintaa. Uskon kiteytyksinä ne palvelevat kasteopetusta ja kaikkea kirkon kasvatustyötä. Arvovaltaisina ja yhteisesti hyväksyttyinä dokumentteina ne auttavat erottamaan oikean opetuksen väärästä, olennaiset opit kehällisistä ja yhteiset uskonvakaumukset yksityisistä mielipiteistä. Vaikeuksissa ja vainoissa ne vahvistavat kirkon sisäistä yhteyttä. Samalla niiden avulla voidaan osoittaa kaikkia kirkkoja ja kristittyjä yhdistäviä vakaumuksia. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkolain ensimmäisessä pykälässä annetaan tunnustuskirjoille vahva asema.
"Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä." (Kirkkolaki 1. luku 1 §)
Kirkkojärjestyksen ensimmäisessä pykälässä määritellään tarkemmin, mistä kirkon tunnustus koostuu:
"Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan." (Kirkkojärjestys 1. luku 1 §).
Kirkkolainsäädännöstä ilmenee, että kirkon tunnustus antaa sisällön kirkon työlle ja määrittelee sen suunnan. Kirkon varsinaiset tehtävät, julistus, sakramenttien hoito ja lähimmäisen rakkauden toteuttaminen, perustuvat kirkon tunnustukseen (Kirkkolaki 1. luku 2 §). Kirkon pyhissä toimituksissa ja opetuksessa käytettävien kirjojen (Kirkkojärjestys 1. luku 2 §) on oltava kirkon tunnustuksen mukaisia. Näillä tarkoitetaan erityisesti katekismusta, kirkkokäsikirjaa, virsikirjaa sekä rippikoulussa käytettyjä kirjoja.
Tunnustus antaa suuntaa julistukselle ja kasvatukselle, sillä saarnojen (Kirkkojärjestys 2. luku 4 §) ja kristillisen kasvatuksen (Kirkkojärjestys 3. luku 1 §) tulee olla kirkon tunnustuksen mukaista. Piispan (Kirkkojärjestys 18. luku 3 §), papin (Kirkkojärjestys 5. luku 6 §) ja diakonian virkaan vihittävät (Kirkollisten toimitusten kirja II, s. 54) lupaavat pysyä evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. Papille, joka ei ole pysynyt kirkon tunnustuksessa, tuomiokapituli voi antaa eron pappisvirasta (Kirkkolaki 5. luku 3 §).